tiistai 19. huhtikuuta 2016

Maaliskuu

Maaliskuu taas hurahti ja kuukauden kuulumiset ois taas vuorossa. Yleensä tuntuu, ettei arjessa ole oikein mitään hohdokasta ja päivästä toiseen talsitaan vain samalla kaavalla. Puhelimen kuvia selatessa huomaa, kuinka paljon mukavia ja positiivisia pieniä asioita joukkoon on mahtunut. 
Tässä on mun maaliskuun piristykset. Mietithän itsekin ainakin 5 positiivista juttua maaliskuusta.

1. Rakensimme pitkästä aikaa lumimajan. 
2&3. Vietimme kolmatta vuosipäiväämme Tampereen The Grillissä ja elokuvissa. 
4. Iskä toi kotiin kauniita kukkia naistenpäivän kunniaksi.

1. Sain ensimmäistä kertaa rakennekynnet siskoni toimesta.
2. Vietin Earth Houria itsetehdyin hampparein. 
3. Tilasin Zalandosta uuden Golan repun. 
Tähän mahtuu vaikka ja mitä ja sivussa on kätevä vetskari. 
4. Käytiin koulusta laskettelemassa Ellivuoressa.

1&2. Vietimme pääsiäistä Helsingissä käymällä American Car Showssa ja hotellissa rentoutuen. 
3. Odotan aina eniten hotellin aamiaista ja tälläkään kertaa se ei tuottanut pettymystä. 
4. Pääsiäiseen kuuluu tietysti pääsiäismunat ja niitä tulikin nautittua oikein olan takaa.

♥ Susanne

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Allergiaviikko - hajusteallergia

Tällä viikolla vietetään allergiaviikkoa. Allergiaviikko on Allergia- ja astmaliiton kampanja, jonka tarkoituksena on saada tietoa erityisesti nuorille erilaisista allergioista, joita täytyy ottaa huomioon. Moni ei välttämättä ymmärrä sitä, miten paljon voi vaikuttaa muiden olotilaan, esim. vähentämällä hajuveden käyttöä. Allergiaviikko on keskittynyt pääosin somen valtaamiseen ja nyt ajattelin jakaa kokemuksiani omista allergioistani.

Itselläni on todella monia allergioita. Monet ruoka-aineallergiat, kuten kananmuna, pähkinät, mantelit, porkkana, herne, tomaatti, kiivi jne. vaikuttavat elämääni. Allergiat johtuvat useimmiten erilaisista ristiallergioista, kuten koivun, heinän ja pujon siitepölyn ristiallergioista. Oireet vaihtelevat kirvelyn, kutinan ja jopa hengenahdistuksen välillä. Joudun usein kotoa pois ollessani tarkastelemaan ruokien ja tuotteiden ainesosaluetteloita. Se rajoittaa ruokavaliotani paljon, mutta olen jo tottunut siihen. Itseäni ei haittaa ruokavalioni rajoitteisuus, koska en ole oikein koskaan kaivannut kyseisiä aineita ruokavaliooni. Eniten harmittaa ulkona syömisen vaikeudet. En ole esim. koskaan syönyt hampurilaista ulkona ravintolassa, lukuunottamatta pikaruokaloiden kuivia, "ilman lisukkeita" hampurilaisia. En voi syödä hampurilaisen majoneesia ja useimpia täytteitä. Jos otan hampurilaisen välistä allergisoivat ainesosat pois, jäljelle jää pääosin sämpylä, pihvi ja salaattia. Olen aina miettinyt miksei esim. tomaattia voisi korvata kurkulla. Joissakin paikoissa pystyy korvaamaan allergisoivia ainesosia toisilla, mutta toivottavasti muut ravintolat jatkavat kehittymistään.

Olen myös hajusteallergikko ja yliherkkä tuoksuille. Tämä onkin allergiaviikon pääpointti. Puolitoista vuotta sitten minulla oli jatkuva nuha, joka kesti yli vuoden, ja kasvojeni iho oli päivittäin kuiva, rikki ja ihottuman peitossa. Emme tienneet, mistä ihottuma johtui, joten puolen vuoden kuluttua päätimme testata asiaa lapputesteillä. Testeistä selvisi hajusteallergia ja nyt olen joutunut vaihtamaan kaikki kosmetiikkani (rasvat, pesuaineet, meikit, deodorantti, hiusaineet) hajusteettomiin versioihin ja se on auttanut. Alussa harmitti ja paljon. Meikkejä tai hajuvettä ei aluksi voinut käyttää ollenkaan. Ihottuman lievittyessä löysin eräästä kampaamosta hajusteettoman Ben Nye -meikkivoiteen, jonka hinta oli yli 30€. Päätin ostaa sen, vaikka hinta oli purkin kokoon nähden aivan älytön. Se toimi. Hiljattain löysin Dermosil-verkkokaupasta monia Allergia ja Astmaliiton hyväksymiä meikkejä. Nyt hyllystäni löytyvät kaikki samat meikit, mitä aikaisemminkin, mutta hajusteettomina. Hinnat ovat vähän kalliimpia, mutta ainakaan ei tule ostettua mitään turhaa tai kalliita hajuvesiä.

Nuhani ei silti vieläkään ole loppunut. Emme tiedä mikä allergian aiheutti. Julkisilla paikoilla, esim. kouluissa, pukuhuoneissa, busseissa törmään vieläkin jatkuvasti erilaisiin hajuvesiin ja deodorantteihin, jotka pistävät nenään, saavat aivastuksen ilmoille ja nenä alkaa vuotamaan. Itse huomaan pienimmänkin tuoksueron luonnollisesta, ja kun ihmiset ovat tottuneet hajusteisiinsa, he lisäävät hajustetta vähän liikaakin. Autoissa käytetään yleensä hajusteita, esim. katosta roikkuvaa wunderbaumia, joka myös vaikuttaa todella paljon, vaikka moni ei sitä tajuaisi.

Tuoksuyliherkkuuteen ei ole lääkettä. Kukaan ei voi allergialleen mitään. Kodin saa kyllä hajusteettomaksi, mutta muuta ympäristöä ei. Joten toivon, että jokainen kiinnittäisi huomiota omaan hajusteiden käyttöönsä varsinkin julkisilla paikoilla, jotta jokaisella olisi mukava olla. Ja kannattaa myös välttää turhia kemikaaleja ihan oman terveydenkin vuoksi.

Ja jos sulla on joku allergia, joka vaatii muiden huomiota, älä epäröi kertoa siitä. Jokaisella on oikeus elää terveellistä elämää ilman jatkuvia oireita!

Allergioista ja herkkikset-kampanjasta saa lisätietoa Allergia- ja astmaliiton sivuilta, sekä painamalla linkkejä allergioista.


Tässä vielä mun hajusteettomat tuotteet ja meikit.
Kaikki ovat Allergia- ja astmaliiton hyväksymiä.
Hajusteettomin terveisin,
♥ Susanne