keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tammikuun suosikit

Tammikuun lopusta on jo viikko vierähtänyt, mutta halusin kuitenkin toteuttaa yhden uuden vuoden lupauksissani olleen lupauksen. Panostan blogiin enemmän ajan sallimissa rajoissa. Tällä hetkellä poden flunssaa sängyn pohjalla, joten ajasta ei ainakaan ole puutetta.
Ajattelin kuukausittain toteuttaa kuukauden suosikit -postauksen. Todella yleinen postaussarja monien muidenkin blogeissa. Yleensä monet suosikit painottuvat kosmetiikkaan ja hiustuotteisiin. Itselläni kosmetiikan käyttö on kuitenkin rajallista hajusteallergian vuoksi, joten suosikeissa tullaan varmasti näkemään enemmänkin erilaisia hyödyllisiä käyttöesineitä, luultavasti eniten urheiluun liittyviä.

Sistema - Salad To Go 1.1l
Ihan ykkösjuttu, jos tykkää itse väsäillä lounaita töihin/kouluun mukaan. Rasian pohjalle ja kahteen ylälokeroon saa kasattua mieleisensä vihannekset ja muut lisukkeet. Rasiassa on myös salaatinkastikkeelle oma tiivis rasia. Haarukka ja veitsikin löytyvät laatikon sisällä olevista pidikkeistä. Todella kätevä, kompakti ja tiivis! Rasiaan mahtuu 1 hengelle maittava ja täyttävä lounas.

www.sistemaplastics.com
Ostettu K-Citymarketista
Polar - A300 fitness- ja aktiivisuusmittari
Yksi joulun lahjasuosikeista, polarin aktiivisuusmittari. Tämä on ollut mulla valehtelematta 24/7 ranteessa koko tammikuun ajan, ja tulee varmasti jatkossakin olemaan. Treenin aikana todella kätevä seurata sykkeitä. Itselleni selvisi tämän ansiosta jopa se, että hitaan salitreenin aikana sykkeetkin voi nousta lähelle maksimia, jos vain painot ovat tarpeeksi suuret. Mittari on myös todella siisti, ja sopii ainakin omaan tyyliini, kun useimmiten ylläni näkee arkisin urheiluvaatteet. Mittarissa on myös paljon muita käteviä ominaisuuksia, kuten unen-, askelien- ja kalorienseuranta.

www.polar.com
Semper - Smoothie
Näppärä ja terveellinen eväs laukkuun sujautettavaksi. Makuja on monia ja täyttää pienen nälän nopeasti. Ei sisällä hirveästi lisättyä sokeria, pääosin hedelmien omaa sokeria. Suosikkeinani mango ja mansikka. Hitusen hintava jokapäiväiseen käyttöön, mutta tammikuun aikana on tullut nautittua yksi jos toinenkin.

www.semperlastenruoka.fi
Gummerus - Suklaaunelmat
Ostin vähän ennen tammikuuta Prisman alennusmyynneistä ensimmäisen oman leivontakirjani, Suklaaunelmat. Kirjassa on todella monta suklaapohjaista reseptiä ja kaikista hyvin selkeät ohjeet ja kuvat valmiista leivonnaisista. Vielä en ole kerennyt montaa reseptiä testaamaan, mutta varmoja tulevia suosikkeja löytyy jo useita! Jokainen kirjan resepteistä ja kuvista saa veden kielelle, sekä houkuttelee välittömästä kokeilemaan erilaisia suklaakomboja.

www.gummerus.fi

Lumene - Sensitive touch puhdistusliinat
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, lumenen hellävaraiset puhdistusliinat. Muutama kesä sitten muistan tälläisten olleen todella kätevä lisä esim. ranta- tai salikassissa. Hajusteallergian myötä jouduin luopumaan puhdistusliinojen käytöstä, kunnes muutamia viikkoja sitten huomasin kauppoihin ilmestyneen hajusteettomia versioita. Liinat lähtivät heti mukaan! Meikkien pyyhkiminen ennen salille menoa on todella helppoa, ja puhdistusaine ei kirvele, ärsytä tai saa ihoa yhtään punoittamaan. Liinat poistavat niin puuterin, huulimeikin kuin ripsivärinkin.
www.sokos.fi

 Susanne