keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2. joulukuuta - joulun 'to do -list'

Joulukuu on mielestäni pimeän syksyn ja talven paras kuukausi. Jos lunta ei ole, saa melkein luvan kanssa käpertyä viltin alle, ja tehdä niitä jouluisia puuhia, joista pitää. Toki, ulkonakin on paljon tekemistä, ja jos vielä lunta sataisi, niin viihtyisin siellä enemmän kuin mielelläni. Valitettavaa on, kuinka paljon ilmasto on muuttunut muutaman kymmenen vuoden aikana. Toivonkin, että tulevat sukupolvet edes joskus näkisivät ensilumen. Tähän olenkin koonnut itselleni mieleisiä puuhia joulunaikaan, vaikka kaikki eivät aivan jouluun liitykään. Kaikennäköistä keksii, kun vain ryhtyy puuhaan. Osa ehkä saa touhuamaan enemmän, mutta joitakin juttuja tehdessä saa vain rentoutua ja olla ajattelematta.

syödä joulusuklaata
kuunnella joululauluja
polttaa kynttilöitä
hakea joulukuusen
käydä joululahjaostoksilla
paketoida joululahjoja
pitää villasukkia ja muita lämpimiä sekä pörröisiä vaatteita
värittää
lukea
kutoa
treenata paljon
tehdä joulusiivouksen
juoda glögiä
leipoa
katsella jouluisia elokuvia
ihailla jouluvaloja
jos lunta sataa, pulkkailla ja tehdä lumiukkoja


Mitä sä tykkäät tehdä joulukuussa?
 Susanne

tiistai 1. joulukuuta 2015

1. joulukuuta - joulun tunnelma

Joulukuun ensimmäinen päivä. Millaiset fiilikset mulla oli aamulla?
Ei mitenkään erikoiset. Ensimmäisenä avasin tietysti kinder-joulukalenterini ja kotijoulukalenterini ensimmäiset luukut. Sitten olikin jo kiire kouluun tekemään koeviikon toiseksi viimeisintä koetta. Tarvitaan kyllä paljon tsemppiä, jotta aamulla jaksaa lähteä pimeässä kohti koulua ja töitä. Sellaista se aina on, ei siltä voi välttyä. Totta se on, että valkea joulu toisi paljon enemmän iloa ihmisten elämiin. Toivottavasti sitä lunta tupruttelisi vielä ennen joulunpyhiä. Pimeys voi helposti viedä vallan niin nuorelta kuin aikuiseltakin. Täytyy vain keksiä erilaisia keinoja välttää sen ajattelemista. Itse aina nappaan joulusuklaan koulumatkalle taskuun ja koululle päästyäni syön sen kannustuksena päästyäni sängystä koululle asti.

Nyt istun tässä, kello on vähän yli yhdeksän. Joululaulut, kuuma glögi, jouluvalot ja kynttilät. Niistä on mun ilta tehty. Vihdoin kerkeän hetkeksi istahtamaan alas ja vähän rauhoittumaan. Koeviikon stressi alkaa lievittää ja pian on jo joululoma. Kasvaessa alkaa ymmärtämään joulusta ja sen tarkoituksesta enemmän. Lapsena se oli enemmänkin sitä joululahjalistojen kirjoittelemista ja tonttujen kurkistelua ikkunoista.

Monet eivät pidä joulusta ja jouluun liittyvästä hössötyksestä. Mielestäni ensimmäisen adventin jälkeen on ihanaa alkaa rauhoittumaan joulua kohti. Ei niinkään se hössötys erilaisten koristusten, kuusten ja jouluherkkujen perään, vaan se tunnelma. Lämmin ja mukava tunnelma. Rauhoittavat kauneimmat suomalaiset joululaulut ovat parasta, mitä iltaisin voi kuunnella. Kynttilät ja jouluvalot luovat ilmapiiristä lämpimän ja mukavan. Koulusta voi vihdoin ottaa vähemmän paineita ja yrittää lievittää stressiä erilaisin keinoin. Itse pidän kaikista rauhoittavimpana viltin alle käpertymistä ja lukemista, värittämistä tai kutomista. Se vaan jotenkin vie ajatukset muualle ja saa keskittyä vain siihen hetkeen.

Ihmisten pitäisi oppia vähentämään kiirettä ja stressiä. Kuinka mahdottomalta kuulostaa istahtaa illalla alas, sulkea televisio ja keskittyä johonkin aivan muuhun. Se antaa aivoille lepoa ja valmistaa seuraavaan pimeään aamuun.

Nauttikaa siis joulun tuomasta rauhasta ja kiireettömyydestä. Olkaa yksin, ystävien ja perheen kanssa. Vähentäkää stressaamista turhista asioista ja tehkää juuri niin kuin teistä tuntuu hyvältä.


Lumisiin tunnelmiin päättäen,
♥ Susanne